Lehdistötiedote, 27.5.2025

Julkaisu vapaa heti

Ins. Hanna Valto nimitetty Ovesta Oy:n toimitusjohtajaksi

Ovesta Oy:n toimitusjohtajaksi on nimitetty Hanna Valto. Hän aloitti yhtiön palveluksessa toukokuussa 2023 ja siirtyy 1.6.2025 toimitusjohtajan tehtävään.

Valto on koulutukseltaan insinööri ja omaa laajan kokemuksen sekä myynnin, että tuotannon parista. Valtolla on vahva kiinnostus Ovestan kehittämisestä seuraavalle tasolle.

"On kunnia saada jatkaa Ovesta Oy:n kehittämistä tässä uudessa roolissa. Yhtiöllä on vahva asiakaskunta, osaava henkilöstö ja kilpailukykyinen tuotevalikoima. Tavoitteeni on rakentaa vakaata kasvua ja vahvistaa entisestään asemaamme markkinoilla osana Kiilaxin ja Bergman & Bevingin kokonaisuutta", Valto sanoo”

Nykyinen toimitusjohtaja ja entinen omistaja Pasi Saarinen siirtyy Kiilax Oy:n hallituksen puheenjohtajaksi. Saarinen on toiminut Ovesta Oy:n omistajana ja toimitusjohtajana vuodesta 2015. Hänen johdollaan yhtiö on kasvanut merkittäväksi toimijaksi rakennustuotemarkkinoilla. Muutokset ovat osa yrityskauppaa, jossa Kiilax Oy, osa Bergman & Beving AB -konsernia, osti Ovesta Oy:n koko osakekannan joulukuussa 2024. Kauppa tukee Kiilaxin strategiaa laajentua ja vahvistaa asemaansa rakennustuotemarkkinoilla.

Ovesta Oy, 1977 perustettu joensuulainen ovivalmistaja, tunnetaan korkealaatuisista ja kestävistä laakaovistaan sekä asiakaslähtöisestä toiminnastaan. Yhtiö on jo vuosien ajan palvellut menestyksekkäästi niin rakentamisen ammattilaisia kuin kuluttaja-asiakkaitakin.

Kiilax Oy on 31-vuotias joensuulainen rakennustuotteiden valmistaja, jonka tuotevalikoimaan kuuluvat muun muassa kiilat, tarkastusluukut, vanerit, keittiöt ja ilmalämpöpumppujen suojakotelot. Yhtiö on ollut osa Bergman & Beving AB -konsernia vuodesta 2023.

Bergman & Beving AB on vuonna 1906 perustettu ruotsalainen pörssiyhtiö, joka toimittaa teknisiä tuotteita ja ratkaisuja teollisuuden ja rakentamisen ammattilaisille yli 20 maassa.

Lisätietoja: Ovesta Oy hallituksen puheenjohtaja, Kiilax Oy toimitusjohtaja Jouni Kontkanen p 044 773 0444